torstai 17. heinäkuuta 2014

Raitapaita ja kesäyö

kesyö2 
kesäyö1 kesyö
kesäyö
//Neule NOOM//
//Shortsit H&M//
//Ballerinat TED BAKER//
Mun tekisi mieli itkeä, sillä nuo kuvat näytti tosi hyvältä kamerassa ja vieläpä näytöllä, mutta kun tungin ne blogin puolelle niin ai kauhea, mitä pikselimössöä ne ovat. Eipä asiasta voi syyttää kuin itseään, koska ehdin vasta puolen yön tienoon kameran eteen -kiitos pitkiksi venyneiden päiväunien eikä nyt toki nukuta, kun pitäisi nukkua. Joten olkaa hyvä ja kärsikää kauheasta kuvalaadusta. Aina ei voi onnistua eihän?

Tänään tai siis eilen oli vähän viileämpi päivä ja päätin tempasta päälleni tuon ihanan NOOMin neuleen, jonka pienet yksityiskohdat tekevät siitä niin kivan. Rakastan noita toispuoleisia kultaisia nappeja helmassa sekä punaisia raitoja paidan helmassa sekä hihojen suissa. Kuitenkaan ei ollut niin kylmä, että olisin pitkiä housuja kaivannut. Pitäähän sitä hyvin ruskettuineita sääriä esitellä koko kesä mahdollisimman vähissä pukeissa. Eh niin mikä rusketus?

Aamulla satoi ja viimeinen vapaapäivä tällä viikolla alkoi aika alavireisissä tunnelmissa tuon sään takia. Hitsi kuinka paljon sää voi vaikuttaa mielialaan. Heti, kun aurinko päättää ilmestyä peliin ja lämpötila kohoaa +20 yläpuolelle niin alkaa hymyilyttämään heti. Olokin on aurinkoisina päivinä paljon pirtsakampi. 

Päätin kuitenkin hypätä autoon ja hurauttaa Orimattilaan Megamyynti Areenalle, sillä heillä oli Facebook-sivuillaan sen verran koukuttava tarjous Hackmanin Savonia aterimista. Ajattelin, että ajelen ihan turhaa tuonne, koska tarjous oli aika vanha ja sen verran hyvä, että se on todennäköisesti loppuunmyyty. Onnekseni kuitenkin sain kaksi 16+3 osaista pakkausta ostettua ja vielä sinne niitä jäikin. ;) Itse siis keräilen kyseistä sarjaa omaa kotiin ja nyt on lusikoita, haarukoita, veitsiä sekä pikkulusikoita yhteensä 18 kappaletta jokaista niin enköhän pärjää niillä ainakin alkuun. 

Kyseisessä paikassa oli myös koukuttava Lumenen kosmetiikkatarjous. Puolen litran pussiin sai tunkea niin paljon meikkejä ja ihonhoitotuotteita kuin siihen vain mahtui. Itse kotiutin 5 kynsilakkaa, 4 luomiväriä, 2 huulilakkaa, 2 kuultoprimeria, 2 aurinkopuuteria ja huulipunan. Tuolle lystille hintaa tuli 15 euroa, joka ei ole mitenkään paha hinta tuosta määrästä Lumenen tuotteita.

Yleensä käyn hortoilemassa Megassa ilman mitään fiksua ostopäämäärää ja sieltä on ihan pakko aina haalia jotain mukaan. Yleensä mulla uppoaa heräteostoksiin se 100 - 150€, joten suosittelen tsekkaamaan nuo tarjoukset ennen sinne menoa ja pitäytymään niissä ostoksissa mitä oikeasti tarvitsee. Nyt ostinkin sen mitä oikeasti tarvitsin ja rahaakin paloi huomattavasti vähemmän. Aikaa kuitenkin Megamyynti Areenalle kannattaa varata pari tuntia, koska sen verran isosta paikasta on kyse.

Shoppailureissun jälkeen oikeastaan en jaksanut tehdä mitään fiksua, sillä aikaa reissuun upposi kevyesti se nelisen tuntia, koska pyörin Areenalla kuin eksynyt pieni lapsi karkkikaupassa. Kotiin päästyäni heitin pitkäkseen sohvalle ja heräsin siinä klo 22 aikoihin päiväunilta, great! 

Huomenna loppuu tää lusmuilu ja palaan taas ilosin mielin töihin. Mun tuurilla varmasti alkaa nyt loppuviikon kestävät helteet, kun raadan töissä, joten nauttikaahan munkin puolesta hyvistä ilmoista. Ei vaan töihin on ihan kivaa mennä tienaamaan rahaa shoppailujen jälkeen. Yritän olla seuraavaan palkkaan asti ostolakossa, sillä pitäisi saada säästettyä rahaa ASPiin ja opintojen rahoitustilille. 

Hauskaa loppuviikkoa ja nauttikaahan kesästä -ikinä ei tiedä mitä vastaan tulee! ;) 

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava toi viimenen kuva tuollainen ihanan usvainen. Rakastuin myös tuohon sinun kauniiseen banneriin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Tuona iltana oli ihan hirveä usva ja oli aika haastavaa kuvailla, kun usmu söi kaiken valon :D

      Poista

Kommentit piristävät päivää ja ilman palautetta ei voi parantaa, kiitos! ♥